
Kaavoitus
Maankäyttöä ja rakentamista säädellään kaavoituksella. Kaavoituksen tavoitteena on varmistaa hyvän elinympäristön rakentaminen sekä edistää ja ohjata kehitystä tavoiteltuun suuntaan. Luonteenomaista kaavoitukselle on erilaisten näkemysten ja arvojen yhteensovittaminen.
Kaavoitusta ohjaa maankäyttö- ja rakennuslaki. Maankäyttö- ja rakennuslaki on asettanut maankäytön ja rakentamisen yleisiksi tavoitteiksi luoda edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistää ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa.
Kunnat vastaavat yleis- ja asemakaavoituksesta. Sipoossa kaavat valmistelee kehitys- ja kaavoituskeskus.
Ajankohtaista
Vireillä olevat kaavahankkeet
Työn alla olevista yleiskaavoista ja asemakaavoista saat lisätietoa kaavan valmistelijoilta (yhteystiedot ko. kaavan sivulla).
Voimassa olevat kaavat
Asemakaava-arkistoon on koottu voimaan tulleita asemakaavoja.
Kaavatiedustelut ja kaavaotteet:
Barbro Lindström, puh. 09 2353 6726, barbro.lindstrom(at)sipoo.fi
Rakentamisen ohjaus
Rakennusvalvonta vastaa rakentamiseen liittyviin kysymyksiin.
Sipoossa rakentaminen asemakaava-alueen ulkopuolelle edellyttää aina suunnittelutarveratkaisua ja/tai poikkeamispäätöstä.
