
Etusivu :: Kuulutukset
Kuulutukset
Kunnan ilmoitukset ovat yleensä kokouksia tai pöytäkirjojen nähtävilläoloa koskevia kuulutuksia. Ne voivat koskea myös esim. vaaleja tai kaavoitusasioita. Valtuusto on päättänyt, että kunnan kuulutukset julkaistaan vuosina 2011 ja 2012 kunnan ilmoitustaululla sekä Borgåbladetissa, Vartti Itä-Uusimaassa ja Sipoon Sanomissa.
10.05.2012
Katusuunnitelmaehdotukset
Katusuunnitelmaehdotukset Gneissitien, Graniittitien, Kvartsitien, Gneissikujan ja Taasjärventien rakentamiseksi Pähkinälehdon asemakaava-alueella pidetään maankäyttö- ja rakennus-asetuksen 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtävänä Tekniikka- ja ympäristöosastolla, Iso Kylätie 18, Nikkilä, 11.5. – 25.5.2012 välisenä aikana toimiston aukioloaikoina.
03.05.2012
Sipoon kunta suorittaa koordinaatiston muunnokseen liittyviä mittauksia toukokuussa 2012
Sipoon kunta rakentaa ja mittaa uusia pisteitä toukokuun aikana. Pisteitä rakennetaan toukokuun alkupuolella Söderkullan ja Nikkilän ympäristöön.
02.05.2012
Joensuun venesataman asemakaava (kaava S 19 C) vireille
Kunnan kaavoitusohjelmaan 2012-2015 kuuluva Joensuun venesataman asemakaavatyö on käynnistetty laatimalla kaavan lähtökohtia ja osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyä koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
18.04.2012
Ympäristökatselmus
Sipoon kunnan tekniikka- ja ympäristövaliokunnan lupajaosto ilmoittaa, että kiinteistöjen kunnon ja ympäristön siisteyden toteamiseksi suoritetaan Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen mukainen ympäristökatselmus kuluvan vuoden toukokuun aikana.
22.02.2012
Avustusta Sipoon rintamaveteraaneille
Hakemus tulee toimittaa yhden (1) kuukauden kuluessa kuitin päivämäärästä ja maksu tapahtuu budjetoitujen varojen puitteissa hakemusten saapumisjärjestyksessä.
15.02.2012
Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen asettaminen Söderkullan keskustan asemakaava-alueen eteläosalle
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 31.1.2012 (40. §) asettaa Söderkullan keskustan asemakaava-alueen (S11) eteläosalle – kortteleille 046 - 049 sekä niihin liittyville tie-, liikenne-, virkistys- ja erityisalueille - maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaisen rakennuskiellon ja maankäyttö- ja rakennuslain 128 §:n mukaisen toimenpiderajoituksen 31.1.2014 saakka asemakaavan muuttamista varten.
01.02.2012
Sipoon kunta järjestää kohdunkaulasyöpäseulonnat
eli irtosolunäytteen otto kohdunkaulasta syövän toteamiseksi varhaisessa vaiheessa, jolloin hoitomahdollisuudet ovat hyvät. Vuonna 2012 kohdunkaulasyöpäseulontaan (papa-seulontaan) kutsutaan vuosina 1952,1957, 1962, 1967, 1972,1977 ja 1982 syntyneet naiset, joille lähetetään kutsukirjeet.
19.01.2012
Lukuvuoden 2012 -2013 työ- ja loma-ajat
Sivistysvaliokunta on 21.11.2011 vahvistanut seuraavat työajat ja lomat kunnan opetustoimeen kuuluvissa peruskouluissa ja Sibbo gymnasiumissa lukuvuonna 2012-2013.
11.01.2012
Kunnanhallituksen kokoukset keväällä 2012
Sipoon kunnanhallituksen kokoukset pidetään seuraavasti: 17.1., 31.1., 14.2., 28.2., 13.3., 27.3., 10.4., 24.4., 8.5., 22.5., 5.6., 19.6.
11.01.2012
Sipoon kunnan valiokuntien ja jaostojen pöytäkirjojen sekä viranhaltijapäätöksien nähtävänä pitäminen
Sipoon kunnan valiokuntien ja jaostojen pöytäkirjat pidetään kuntalain 63 §:n mukaisesti yleisesti nähtävinä ao. yksikössä
17.03.2011
Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen asettaminen Talman ja Eriksnäsin osayleiskaava-alueille sekä Östersundomin yhteisen yleiskaavan Majvikin ja Granön osa-alueille
31.12.2015 saakka
20.01.2011
Lukuvuoden 2011-2012 työ- ja loma-ajat
Syyslukukausi: 16.8.2011 – 22.12.2011
Syysloma: 27.10.2011 – 28.10.2011
Kevätlukukausi: 9.1.2012 – 2.6.2012
Talviloma: 20.2.2012 – 24.2.2012 (viikko 8)
25.03.2010
Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen asettaminen ja rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 16.3.2010 § 89 asettaa Linnapellon kylätaajaman osayleiskaava-alueelle MRL 38 §:n mukaisesti rakennuskiellon ja MRL 128 §:n mukaisesti toimenpiderajoituksen viideksi vuodeksi 31.3.2015 saakka.
