< Ajankohtaista
27.03.2020

Esitys tilinpäätökseksi: Sipoon kunnan vuoden 2019 tilinpäätös ylijäämäinen

Sipoon kunnan tilikauden 2019 tulokseksi muodostuisi -0,07 miljoonaa euroa ja ylijäämäksi 1,09 miljoonaa euroa, käy ilmi ehdotuksesta tilinpäätökseksi. Vuosikate (mukaan lukien Sipoon Vesi) olisi 5,4 miljoonaa euroa.

Kunnanhallitus käsittelee tilinpäätöstä kokouksessaan maanantaina 30.3. 2020. Valtuuston on tarkoitus käsitellä tilinpäätöstä kokouksessaan 8.6.2020.

Kunnanjohtaja Mikael Grannas nostaa esiin sen, että vuoden 2019 tulos olisi 5 milj. euroa negatiivinen, kun ei huomioida tontinmyyntituloja.

– Jotta kunta pystyy kestävästi rahoittamaan kasvun aiheuttaman investointipaineen, meidän pitäisi pystyä täysimääräisesti käyttämään tontinmyyntitulomme investointiemme rahoittamiseksi, Tässä emme valitettavasti ole onnistuneet nyt, Grannas sanoo.

Asukasmäärän kasvun osalta Sipoon positiivinen kehitys jatkui viime vuonna. Sipoolaisten määrä kasvoi 499 henkilöllä ja Sipoo kasvatti väkilukuaan 11. eniten Suomen kunnista. Sipoo on nyt väestömäärältään 49. suurin kunta Suomessa.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaj Lindqvist kuvailee tilinpäätöksen olevan pääpiirteittäin nollatulos samaan aikaan kun toimintakustannukset ovat budjetoitua enemmän.

-Toimintakustannukset ovat nousseet 5,4 prosenttia. Positiivista on, että saimme jonkin verran ennakkoon arvioitua enemmän verotuloja huolimatta valtion ongelmista tulorekisterin ja perinnän kanssa. Korkea investointitaso yhdistettynä nollatulokseen tarkoittaa sitä, että lainataakka on aivan liian korkea, Lindqvist sanoo.

-Valtuuston vaatimus sopeuttamisohjelmasta kulujen vähentämiseksi yhdistettynä koronavirusepidemian talousvaikutuksiin tulee todella haastamaan tämän vuoden taloutta ja budjetointia vuodelle 2021, Lindqvist lisää.

Yhtä asukasta kohti kunnan lainamäärä oli 4 989 euroa

Vuoden 2019 tilinpäätöksen käyttötalouden toimintakate ylitti muutetun talousarvion 0,2 milj. eurolla. Toimintakulut alittuivat 1,1 milj. euroa ja toimintatuotot 1,3 milj. euroa. Maanmyynnistä saadut myyntivoitot olivat yhteensä 4,75 miljoonaa euroa vuonna 2019, mikä on 0,25 miljoonaa euroa budjetoitua vähemmän.

Kunta velkaantui lisää vuoden 2019 aikana ja lainamäärä vuoden lopussa oli 105,6 miljoonaa euroa. Tämä on 36,6 milj. euroa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Asukaskohtainen lainamäärä oli vuoden lopussa 4 989 euroa.

Kunnan verorahoitus toteutui noin 1 miljoonaa euroa budjetoitua parempana. Verotuloja kertyi 103,2 milj. euroa, mikä on 4,2 milj. euroa enemmän kuin edellisvuonna. Valtionosuuksia kunta sai 15,1 miljoonaa euroa, mikä on 1,7 milj. euroa enemmän kuin edellisvuonna.

Toimintakulut kasvoivat 5,4 prosenttia edellisvuodesta

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintamenot olivat viime vuonna 68,6 miljoonaa euroa. Sivistyspalveluihin kunta satsasi viime vuonna 55,9 miljoonaa euroa. Teknisen toimen sekä rakennus- ja ympäristötoimen toimintamenot olivat 19,1 miljoonaa euroa. Koko kunnan toimintamenot olivat 160,7 miljoonaa euroa.

Kunnan toimintakulut kasvoivat yhteensä 8,3 miljoonaa euroa eli 5,4 prosenttia edellisvuodesta. Yhtä asukasta kohti toimintakulut olivat 6 540 euroa.

Henkilöstökulujen osuus toimintakulujen kasvusta oli 1,24 miljoonaa euroa ja henkilöstökulujen kasvu oli 2,2 prosenttia. Palkkamenojen kasvuun ovat vaikuttaneet eniten palkkojen yleiskorotus ja sopimuksenmukaisen järjestelyvaraerän käyttö. Henkilöstömäärän muutokset olivat vähäisiä.

Sairauspoissaolojen määrä kääntyi loppuvuodesta 2019 laskuun ja sairaspäivien lukumäärä pieneni liki 8 prosenttia verrattuna vuoteen 2018. Sairauspoissaolot ovatkin Sipoon kunnassa alhaisemmat kuin kunnissa keskimäärin.

Palveluiden ostojen kasvu edellisvuodesta oli 5,4 milj. euroa eli 9,1 prosenttia. Muissa kuluissa ulkoisten ja sisäisten vuokramenojen kasvu edellisvuodesta oli 2,3 milj. euroa.

Kunta investoi 29,2 milj. eurolla

Kunnan toteutuneet bruttoinvestoinnit olivat viime vuonna 29,2 miljoonaa euroa ja Sipoon Vesi mukaan lukien 36,5 miljoonaa euroa. Sipoon kasvu vaikuttaa luonnollisesti palveluverkkoon. Useat rakennusprojektit olivat viime vuonna käynnissä ja jatkuvat tänä vuonna.

Sipoonlahden koulun laajennusosa valmistui viime vuonna ja muutostyöt alkoivat. Viime vuonna alkanut Nikkilän Sydämen laajennuksen rakentaminen jatkuu tänä vuonna.

Viime syksynä valmistuivat myös päiväkoti Pikkusydän ja Martinkyläntien kiertoliittymä, eli niin kutsuttu susiympyrä. Samoin valmistui Ison Kylätien parannus Enterin ja Eteläisen koulutien välillä.

Tulevaisuuden näkymät

Sipoon kunnanvaltuuston joulukuussa 2019 hyväksymä talousarvio vuodelle 2020 perustuu -1,3 milj. euron tilikauden tulokseen ja olisi poistoerokirjauksen jälkeen 0,04 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

-Nyt alkanut koronavirusepidemia tulee heikentämään vuoden 2020 aikana talouden kehitystä koko Suomessa ja vaikuttanee myös Sipoon kunnan talouteen merkittävästi, Grannas arvioi.

Koronavirusepidemia lisää kunnissa terveydenhuollon kustannuksia ja heikentää viiveellä myös verotuloja.

Samaan aikaan Sipoon kunnan käyttötaloutta sopeutetaan vuosien 2020–2022 aikana siten, että tilikauden tulos on positiivinen ilman maanmyyntituottoja viimeistään vuonna 2023. Tavoitteena on vähintään 5 miljoonan euron sopeuttaminen.

-Sipoo pärjää kuitenkin suhteellisen hyvin verrattuna Suomen kuntakenttään, enkä näe esteitä Sipoon hyvälle kehitykselle tulevaisuudessa, Grannas toteaa.

Lisätiedot:
Kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas@sipoo.fi, puh. 040 752 9803
Talousjohtaja Pekka Kivilevo, pekka.kivilevo@sipoo.fi, puh. 044 264 1750


Viimeksi muokattu
27.03.2020